REMAKE, REBUILD, RENEW
Uudelleen muokkaus, uudistaminen ja uusiutuminen
Mukana mm. Helena Sederholm Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun taiteen laitokselta, Kuopion kaupunkiympäristön suunnittelupalveluiden suunnittelujohtaja Tapio Räsänen sekä taiteilijaryhmät Blast Theory (UK), Svop/t (NOR) ja Mammalian Diving Reflex (CA).
Elämme jatkuvassa muutoksessa. Elämäämme ohjaavat ympärillämme tapahtuvat taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset muutokset, joiden mukana myös meidän täytyy olla valmiita muuttamaan omaa arkeamme ja toimintaamme yhteiskunnan muutosten mukana.
Kuopion kaupunkiympäristössä muutokset näkyvät ja vaikuttavat vahvasti kaupunkikulttuuriin ja kuopiolaisten arkeen. Keskellä Kuopion sydäntä on revitty reikä – tarkoituksena on luoda uusi, upeampi kävelykeskusta, uudistaa torin palvelutarjontaa ja nykyaikaistaa kauppahallia. Kaupungin läpi kävellessä voi huomata, ettei monttu keskellä toria ole kuitenkaan ainoa uudistuksen alle joutunut alue: koko kaupunki on täynnä rakennustyömaita. Vanhoista taloista tehdään uusia, entisiä raivataan tieltä ja tilalle rakennetaan uusia nykyaikaisempia rakennuksia, kauppakeskuksia ja virkistysalueita. Mitä on tapahtunut Kuopion satama-alueelle viimeisten 10-vuoden aikana?
Tämän vuoden seminaari käsittelee ympäristöämme muutoksen kohteena. Vierailevat puhujat kertovat oman näkemyksensä muutoksista ja uudistuksista, ja kuinka näihin tulisi suhtautua. Olemme kutsuneet Kuopion kaupunkiympäristön suunnittelupalveluiden suunnittelujohtaja Tapio Räsäsen avaamaan yleisölle Kuopion näkökulmaa kaupungin muutoksiin ja uudistuksiin. Helena Sederholm Aalto yliopistosta sekä arvostetut taiteilijaryhmät Blast Theory, Svop/t ja Mammalian Diving Reflex kertovat taiteilijan lähestymisestä uudelleen tekemisen teemaan; miten ajan kuluessa uudelleen lähestytään taiteen metodeja ja visuaalisia kuvioita? Miten taiteilija voi sattumalta tai tarkoituksella uudelleen tehdä toisen taiteilijan työtä ja onko se lainaamista toiselta vai voisiko laajasti ajatella, että eri taiteilijoiden teokset, joita lainataan uudelleen ja uudelleen, ovat jatkuvassa vuoropuhelussa keskenään?
Kutsumme kaikki uudistuksesta, uudistamisesta ja uudelleen muokkaamisesta kiinnostuneet ideoimaan kanssamme Kuopion kaupunkitilaa sekä jakamaan näkökulmia suunnittelun, uudistamisen ja uudelleen rakentamisen pohjalle.