ANTI Festivaali 2005

”Tärkeää on, ettei kaupunki pyyhi pois muistiaan”, kiteytti kaupunkikulttuurin ja luovan talouden teoreetikko Charles Landry vieraillessaan Kuopiossa keväällä 2005.
ANTI –festivaali taltioi palasia Kuopion historiasta, nykyisyydestä ja muutoksista. Nostamme esiin, tuomme näkyviin ja kuuluviin näitä hetkiä ja muutoksia erilaisin volyymein katsoen tilanteita sekä yhteiskunnallisesta että henkilökohtaisesta näkökulmasta. Elokuussa 2005 suljettava vaneritehdas Itkonniemellä jättää työttömäksi joukon kaupunkilaisia, joiden vaiheita ANTI tulee seuraamaan myös tulevaisuudessa. Tämänvuotisessa seminaarissakin keskitymme aikaan.

Huhtikuussa 2005 ANTI –festivaali aloitti PUHETTA ja TEKOJA –keskustelutilaisuuksien sarjan, jonka tavoitteena on live art -käsitteen ja -taidekentän juurruttaminen Suomeen. Tarkoituksena on myös taiteiden välisillä rajapinnoilla ja marginaalissa työskentelevien taiteilijoiden teosten ja työskentelytapojen esitteleminen, yleisötyö sekä keskustelukulttuurin vahvistaminen intiimien ja pienimuotoisten kohtaamisten kautta. Uusi tapahtuma otettiin hyvin vastaan; tämän kaltaisille vuorovaikutustilanteille on selkeästi tilausta.
Lataa tiedote
(74kb, DOC) sekä ohjelma (33kb, DOC)

Teoksessaan Tiloja/Avaruuksia ranskalainen kirjailija Georges Perec (1936-1982) käsittelee mm. kaupunkia: ”Kaupungin määritelmää ei pidä tavoitella liian hätäisesti, kaupunki on liian suuri ja on kaikki mahdollisuudet erehtyä”. ANTI –festivaali on aktivoinut 4 vuoden aikana 48 paikkaa ja tilannetta. Yksi tavoitteemme onkin pitkäjänteinen toiminta kuopiolaisten ja Kuopion kanssa. Näin inventoimme kaupunkia taiteen keinoin ja integroidumme osaksi sitä.
”Emme voi koskaan selittää tai oikeuttaa kaupunkia. Kaupunki on missä on. Se on meidän tilamme, eikä meillä ole toista. Me olemme syntyneet kaupunkeihin, ja kasvaneet kaupungeissamme. Me hengitämme kaupungeissa. Kun nousemme junaan, teemme sen siirtyäksemme kaupungista toiseen. Kaupungeissa ei ole mitään epäinhimillistä - ellei sitten oma inhimillisyytemme” (Perec 1974).

ANTI tarjoaa jälleen mielenkiintoisen ohjelmiston, joka voi yllättää missä vain, milloin vain…

 
Arkisto
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005
2004
2003
2002